Kömpelö sössöttäjä

Pian interferonipistosten aloittamisen jälkeen elokuussa tasapaino heikkeni jälleen ja käsien tuntopuutos tuntui voimistuvan. Erityisesti väsyneenä tasapaino- ja näköoireet sekä fatiikki pahenivat. Näkö palautui silti noin parin kuukauden aikana vähitellen lähemmäs normaalia, jos enää muistan mitä se on, mutta pienenkin fyysisen rasituksen jälkeen oireet jälleen pahenivat tilapäisesti, tosin ehkä vain noin 15 minuutiksi. 

Näköoiretta tarkemmin miettiessäni huomasin, että kohdistaessa toinen, luultavasti oikea silmä "tärisi" eli ei tykännyt pysyä kohdistuneena oikeaan kohtaan. Erityisesti näkökyvyn rajoilla olevien kohteiden katsominen oli vaikeaa. Tämä tuntui erityisen voimakkaasti, kun yritti katsoa ääriasentoon sivulle. No onneksi ääriliikkeet eivät ole koskaan muutenkaan houkutelleet. Öh höh höö.

On tosiaan enää vaikea tietää, mikä on normaalia vaikkapa näössä tai kuulossa. Selkeät virheet ja viat toki havaitsen, mutta huomaan myös monesti miettiväni, onko jokin häikkä esim. silmissä ollut aina olemassa vai onko se jotain uutta eli MS:n terveisiä. Tulee siis tarkkailtua itseään paljon vaikka ei tarvitsisi. Tietysti niin kauan, kun jokin epäilyttävä asia ei haittaa elämää, on yksi ja sama onko se MS:n oire vai muuten vaan pöljä ominaisuus.

Fatiikki eli uupumus oli riesana jo keväällä, mutta nyt kesän lopussa se alkoi todella esitellä itseään. Tuntemusta on vaikea kuvailla, mutta sana uupumus on kyllä sopivan lähellä. Sitä on sekä fyysistä että henkistä ja molempia yhtä aikaa. En ole koskaan osannut nukkua päiväunia, mutta tämän ansiosta sekin taito tuli opittua. On muuten ikävää herätä aamulla siihen tunteeseen, että ei olisi ehtinyt nukkua vielä kuin pienen hetken. Ei auta, että perheessä on pieni tyttö, jolla energiaa piisaa ja joka ei voi ymmärtää miksi hidastellaan.

Syyskuussa alkoi sitten ajoittainen kömpelyys oikeassa kädessä ja jalassa. Tämä näkyi oikein hienosti ontumisena kävellessä ja vaikeutena kirjoittaa näppäimistöllä. Liikkeet erityisesti kädellä olivat epätarkkoja ja joskus liiallisia. Onneksi kömpelyys oli hetkellistä eli kesti vain vajaan minuutin kerrallaan. Sen aikana koordinaatio kuitenkin huononi voimakkaasti, esim. kävely oli hidasta ja kirjoittaminen tai muutkin toimet kädellä olivat käytännössä lähes mahdottomia. Tuli pidettyä enemmän pieniä luovia pausseja töissä. Oli muuten tytärtä syöttäessä välillä vaikea osua lusikalla pieneen suuhun.

Samaan aikaan kömpelyyden kanssa tuntui kasvoissa erikoinen tuntemus, jota voisi ehkä kuvailla kylmän tunteeksi. Tunne piipahti silloin tällöin myös ilman muita oireita ja katosi hetken kuluttua. Tämä ei haitannut elämää, mutta yllätti vaan ja muistutti tasaisesti siitä, että jotain vikaa on jossain. 

Noiden muiden oireiden lisäksi alkoi puhe välillä sammaltaa. Ehkä kieli tai muut suun osat eivät saaneet ohjeita aivoista tarpeeksi nopeasti, minkä vuoksi nopea puhuminen oli vaikeaa ja välillä piti tapailla sanoja monta kertaa. Tämäkin oire esiintyi onneksi vain hetkellisesti kerrallaan, eikä osunut vaikkapa kesken voimapiste-esityksen. Keskusteluissa kylläkin jouduin hidastamaan puhenopeuttani ja änkytin välillä, kun en saanut oikeaa sanaa väännettyä suustani.

Lääkärin kanssa juttelimme taas puhelimessa, eikä hän pitänyt vielä(kään) kortisonia tarpeellisena. En kyllä itsekään sitä kysellyt, koska minulla on sitä kohtaan lieviä epäilyksiä. Ennemmin tai myöhemmin sekin varmaan tulee silti ajankohtaiseksi. Tässä tapauksessa sekä puheen sammaltaminen että kömpelyys poistuivat lokakuun aikana. Jäljelle jäivät tasapainon ongelmat ja fatiikki.

 

Vaikka tuossa yllä kirjoitin, että kömpelyys näkyi hienosti, en ole varma huomasiko sitä juuri kukaan. Oireet tuntee ja huomaa toki itse selvästi, vaikka ne eivät tosiasiassa olisikaan erityisen näkyviä. Tasa-painon ja puheen oireet ovat ehkä selkeämpiä.

Tasapaino-ongelmiin liittyi usein jonkin verran pahoinvointia, kun kääntyi tai vaihtoi asentoa nopeasti. Tämä oli raajojen kömpelyyden lisäksi huomattavin haitta. Ikävä kyllä se meni myöhemmin vielä pahemmaksi, josta kirjoitan myöhemmin erikseen.