Ensimmäisiä oireita en arvannut MS:n aiheuttamiksi ja arvelin kuten lääkäri ja fysioterapeutitkin, että ne ovat hermopinteiden aiheuttamia. Varsinkin kun oireet katosivat nopeasti, en jäänyt niitä miettimään. Vuoden 2009 keväällä ilmestyi kuitenkin uusi oire, joka liittyi myös tuntoaistiin ja sen heikentymiseen. Arvelin, että se ratkeaisi yhtä näppärästi kuin aikaisemmatkin, mutta toisin kävi.
Tällä kertaa vasemmalla puolella rinnan alueella alkoi ensin tuntua arkuutta, esim. löysän paidan koskiessa ihoa. Tuntemus muuttui muutamien viikkojen aikana lievästä kivusta kutinan kautta osittaiseksi tunnottomuudeksi. Yleislääkäri tutki ihoa virusten varalta ja kävin läpi röntgenin sekä joukon verikokeita, mm. borrelioosin varalta. Mitään ei selvinnyt. Kesällä pyydettiin myös ihotautilääkärin mielipide, mutta hänkään ei ulkoisten tutkimusten perusteella löytänyt mitään huolestuttavaa.
Jälkikäteen sairauskertomuksista saattoi nähdä, että lääkärit epäilivät jonkinlaista määrittelemätöntä hermostotulehdusta, neuriittia. Lisäksi epäiltiin erityisesti psyykkisiä syitä; sairaskertomuksen mukaan potilas on passiivinen ja on syytä epäillä jopa masentuneisuutta.
Tuohon aikaan olin vasta avioitunut naisen kanssa, jota rakastin ja rakastan yhä kovasti. Pidin töistäni, perhesuhteet olivat kunnossa ja muutenkin elämä oli mallillaan. Näitäkin asioita olin kertonut lääkäreille, koska heitä tuntuivat ne kiinnostavan. Siitä huolimatta lääkärin täytyy tietysti luottaa omaan tulkintaansa ja näkemykseensä. Taidan olla ulosannissani hieman passiivinen, joten arvelut masentuneisuudestakaan eivät oikeastaan yllätä.
Vaikka oikean diagnoosin saaminen nopeammin on MS:n hoidon kannalta tärkeää, ja diagnoosi viivästyi ensioireiden jälkeen muutaman vuoden, on sairaskertomuksen lukeminen jälkikäteen lähinnä huvittavaa.
Tunnottomuus levisi hitaasti laajemmalle siten, että kesän aikana se tuntui (tai pitäisikö sanoa ei tuntunut) jo reidessä ja selkäpuolella. Viimeisen kerran kävin lääkärin juttusilla elokuussa. Silloin lääkäri esitti asiantuntevan oloisesti arvion siitä, että kyseessä voisi olla neuriitti. Sellainen voisi kuulemma alkaa vaikkapa jonkin flunssan jälkeen. Silloinkin ajattelin, että kyseessä oli lähinnä rauhoittelu. Kuulemma tulehduksen paraneminen voi kestää pitkään ja oire kadota vähitellen siirtyen varpaisiin asti.
Koska oireet alkoivat lieventyä ja katosivat hiljalleen seuraavien parin kuukauden aikana, en enää ollut yhteydessä lääkäreihin. En pitänyt asiaa kovin vakavana ja kun oireet vähenivät, en ajatellut asiaa juurikaan.
Loppuvuodesta olin jo unohtanut asian ja otin pankkineuvojan kehoituksesta vakuutuksen vakavan sairauden varalta. Kyseinen vakuutus olisi kattanut myös vakavaan tilaan kehittyneen MS:n. Kun sain G35-diagnoosin pari vuotta myöhemmin ja mieleeni tuli tutkia asiaa, todettiin, että en ollut alun perinkään vakuutukseen kelvollinen. Sainkin maksamani vakuutusmaksut takaisin, mikä oli positiivinen yllätys. No, tyhmäähän vakuutuksen ottaminen olikin tässä tilanteessa, taisipa jäädä ehdot lukematta ja miettimättä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti