Diagnoosi

Työterveyshuollon neurologilta sain lähetteen Meilahteen HUSin neurologian poliklinikalle. Huhtikuussa varasin ajan myös fysioterapiaan siinä toivossa, että edes osa oireista (huimaus, korvien suhina) voisivat olla peräisin niskan alueen jumituksista. Fysioterapeutti löysi lapaluiden asennosta vikaa ja niskasta lihasjumituksia, jotka voisivat selittää joitakin oireita, mutta hoidot eivät kuitenkaan suoraan tuntuneet auttavan. Huimaus, pahoinvointi ja väsymys pysyivät ennallaan. Fysioterapeutti opetti joitakin harjoituksia, joilla voisi pyrkiä parantamaan huimausoireita. Ne ovat tietenkin jääneet saman tien unohduksiin, mutta nyt viime päivinä pahoinvoinnin innostamana vannoin taas palauttavani ne mieleen ja käyttöön.

Toukokuussa oli vuorossa käynti HUSissa tutkittavana. Lääkäri ja harjoittelijat tekivät yksinkertaisia kuulo- ja tuntotestejä, joiden perusteella varattiin lannepisto (lumbaalipunktio eli selkäydinnestenäytteen ottaminen) toukokuulle sekä magneettikuvien ottaminen kesäkuulle. Lääkäri vihjaisi, että nyt olisi ihan hyvä aika saada MS-diagnoosi, koska uusia lääkkeitä on tulossa ja tutkimus edistyy. Ihanaa. Kuulemma voisin myös juoda alkoholia tai polttaa tupakkaa, koska MS ei kuulemma olisi niistä lähtöisin. No, kerranpa elämässään tällaisenkin kommentin sai kuulla lääkäriltä.

Lumbaalipunktiossa käytännössä pistetään neula joidenkin selkärangan nikamien välistä selkäydinkanavaan. Siellä on nestettä, joka on ilmeisesti samaa litkua, jota on myös aivojen ympärillä. Nestettä imaistaan neulan läpi pieni määrä tutkiskeltavaksi. Näytteen otto sujui muuten hyvin ja lähes kivuttomasti, mutta jostain syystä toimenpiteen aikana alkoi tuntua siltä että voisin pyörtyä ja/tai oksentaa. Siitä huolimatta saatiin näyte otettua ja pahoinvointi katosi nopeasti kun sain asettua makuulle. Operaatiosta ei seurannut merkittäviä jälkioireita, kuten kovaa päänsärkyä, josta oli peloteltu.

Pari viikkoa ennen juhannusta otettiin magneettikuvat päästä. Kuvaus taitaa olla suosittua ajanvietettä, koska Meilahteen oli vuokrattu ruuhkaa helpottamaan normaalien laitteiden lisäksi yksi kuvausaparaatti erikseen rekassa. Pääsin kokeilemaan sitä. Kuvien ottamista varten olin makuulla putkilon sisällä, ihan kuin elokuvissa. Kuvauksessa ei ollut muuta hankalaa kuin se, että piti pysytellä mahdollisimman liikkumatta. Pelkäsin, että nenä alkaa kutisemaan vietävästi, mutta onneksi ei alkanut. Kone piti aika kovaa meteliä ja siksi minulle olikin annettu kuulosuojaimet. Jälkikäteen muistin, että siellähän olisi kuulemma voinut kuunnella vaikkapa radiota, mutta hyvin se parikymmentä minuuttia kului omia miettiessä ja vekottimen metelöintiä kuunnellessa.

Toukokuun aikana väsymys-, kuulo- ja tasapaino-oireet vähentyivät. Pelkäsinkin jossain vaiheessa, että saako lannepistosta tai magneettikuvista mitään irti, jos oireetkin ovat lähes kadonneet. Jälkikäteen ajatellen se oli kyllä turha pelko. Oireiden vähenemistä ei varsinaisesti kannattaisi pelätä.

Näiden tutkimusten pohjalta tuli päivää ennen juhannusaattoa 2011 diagnoosiksi G35, eli MS-tauti. Päästä oli löydetty useita plakkeja ja selkäydinnestenäytteestä jotain diagnoosia tukevia proteiineja. Sain nähdä aivoista otetut kuvatkin, jotka olivat mielenkiintoisia. Aivoissa näkyi vaaleita läikkiä, jotka eivät sinne kuulemma kuuluisi.

Sovittiin, että juhannuksen jälkeen valitsisin lääkärini kanssa jonkin interferoni-lääkityksen. Näin tehtiin ja sain postitse viikon sisällä diagnoosin lähetettäväksi Kelalle sekä reseptin Betaferon-lääkityksen aloittamiseksi. Kelalta tuli vastaus heinäkuun loppupuolella. Kävin vielä verikokeessa ja sovimme pistosopetusajan elokuun toiselle viikolle. Sain myös hankittua ensimmäisen erän lääkkeitä apteekista, vaikka aloituspakkaukset olivatkin loppu kaikkialta.

Tästä alkoikin sitten neuloihin totuttelu ihan uudella tavalla.